Yhteystiedot

Teuvan Perussuomalaiset ry
puheenjohtaja

Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen

Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com


Uusia tuulia

Lauantai 20.10.2012 klo 21:19 - Eliisa Panttila


Kiitos yhteydenotoista. Minun on syytä selventää edellistä kirjoitustani: olen kiitollinen Teuvan keskustan valtuustoenemmistölle itsenäisestä kunnasta sekä kyläkouluistamme. Mutta minulla ei ole tarvetta myötäillä keskustaa. Minulla on selkeitä arvoja ja näkemyksiä, joista pidän kiinni. Kaikesta ei voi tehdä kompromisseja, kuten valtiontasolla PS:n suhtautuminen velkaisten maiden hyysäämiseen osoitti. Kreikan velkoja Saksa on tyytyväinen saamisiinsa, mutta tavalliset kreikkalaiset elävät pitkitetyssä kurjuudessa. Haluan kuitenkin ylläpitää ja hakea yhteistyötä keskustan kanssa, sillä hyvä tulevaisuus on yhteistyön tulevaisuus. Toivon että vahvakin erimietä oleminen mahtuu yhteistyöhön ainakin useimpien kanssa. Kuten Sofi Oksanen osuvasti totesi, meidän suomalaisten olisi tärkeää oppia olemaan kohteliaasti eri mieltä. Riideltävä asioista sörkkimättä toisen persoonaa.

On myönteistä huomata, että meitä on nuorehkoa sukupolvea eri puoluetaustoista, jotka emme ole enää niin puoluesidonnaisia. Arvomaailmamassammekin on paljon yhteistä. Uskoisin yhteistyön sen vuoksi luonnistuvan meiltä paremmin kuin osalla vanhoista päättäjistämme on vaikuttanut onnistuvan. Kunnanallituksessa muiden puolueiden edustajat ovat minusta kulkeneet jotenkin kokoomuksen pillin mukaan. Onneksi valtuusto on tasapainottanut. Kunnanhallituksen soisin tuulettuvan vahvasti. Teuvalle tarvitaan lisää uskoa ja toivoa tulevaisuuteen, ja rohkeutta tehdä asioita omalla tavalla.

Avainsanat: arvot, yhteistyö


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini