Yhteystiedot

Teuvan Perussuomalaiset ry
puheenjohtaja

Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen

Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com


Uusia haasteita

Keskiviikko 21.11.2012 klo 12:08 - Eliisa Panttila


Kylläpä aika rientää. Isänpäivänä teimme Onnin kanssa ihanan retken läheiselle suolle. Ilokseni ja yllätyksekseni suo oli sen verran jäässä, että se kantoi minuakin. Löysin muutaman kourallisen karpaloita. Onni nautti valtavasti - luonto inspiroi lapsen heti vuoropuheluun, leikkiin. Ja tuo minulle hyvää mieltä.

Viime pyhänä meillä oli perussuomalaisten ensimmäinen koulutustilaisuus valtuustotyöskentelystä Seinäjoella. Mainiota että se oli näin heti alussa. Meitä opastivat muun muassa perussuomalainen varatuomari Lasse Lehtinen sekä Raimo Vistbacka. Meitä oli Teuvalta Heikin autolla matkassa Osmoa lukuunottamatta koko perussuomalaisten Teuvan valtuustoryhmä, eli Mäntylän Anu, Tuomelan Heikki, Tapanaisen Erkki sekä minä. Koulutuksesta saimme keskeiset ohjeet oman valtuustoryhmän perustamiseen ja toimintaan. Perustamisen yhteydessä kaikki valtuustoryhmän jäsenet sitoutuvat valtuustotyöskentelyyn, jossa aina ennen valtuuston kokousta keskustellaan esillä olevat asiat yhdessä. Perussuomalaisilla ei ole valtuustotyöskentelyssä ryhmäkuria, mutta "valtuutetun on esitettävä aikomansa valtuustoaloite valtuustoryhmän kokouksessa hyväksyttäväksi ennen valtuustoaloitteen jättämistä" (Perussuomalaisen valtuustoryhmän säännöt 2011, 17 §). Näin ei ole aina menetelty, mutta nyt on aika alkaa rakentaa uskottavaa yhteistyöpohjaa valtuustotyöskentelyyn.

Avainsanat: valtuustotyöskentely, uskottavuus, yhteistyö


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini