Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com
Osallistaminen käyttöön TeuvallaTiistai 7.12.2021 klo 13:38 - Eliisa Panttila Julkaistu Tejuka-lehdessä 1.12.2021 Jätin eriävän mielipiteeni kunnanhallituksen päätöksestä aloittaa tuulivoimakaavoitus Horonkylään. Mielestäni kunnanhallitus ei voi päättää Horonkylään suunnitellun tuulivoimakaavoituksen aloittamisesta ennen kuin paikallisten kuntalaisten mielipide on tiedossa. Suomen Perustuslaki turvaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden vaikuttaa oman elämänpiirinsä asioihin, ja kunnan toiminnassa on noudatettava lakia. Paikallisten asukkaiden asiallinen tiedotus, kuuleminen ja näkemysten arvostus on hyvää hallintoa. Se on Teuvalla tärkeänä pidettyä kuntalaisten osallistamista päätöksentekoon. Myös Teuvan eettiset pelisäännöt velvoittavat avoimuuteen. Näistä syistä esitin kunnanhallituksen kokouksessa tiedotus- ja kuulemistilaisuuden järjestämistä horonkyläläisille, joita asia koskee, mutta kannattajia sille ei valitettavasti ollut. Oikea paikallisten kuulemisen aika on nimen omaan ENNEN kaavoituspäätöksen tekoa. Tietämättä paikallisten toiveita en katso oikeudekseni päättää kylän tuulivoimakaavasta heidän puolestaan. Kannustan horonkyläläisiä seuraamaan kaavoitusprosessin etenemistä, ja käyttämään siihen sisältyviä vaikutusmahdollisuuksia. Eliisa Panttila Kunnanhallituksen jäsen |
Avainsanat: tuulivoima, kaavoitus, tuulivoimakaava, kuuleminen |