Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com
Hoitohenkilökunnallekin ihmisoikeudetTorstai 27.1.2022 klo 12:10 - Eliisa Panttila Julkaistu Tejukassa 26.1.2022
LLKY tekee likaisen työn Marinin perusoikeuksia polkevan hallituksen puolesta, ja vaatii hoitohenkilökunnalta tietoja ns. koronarokotteen vastaanottamisesta. Muistutan, että työntekijöillä on lain takaama suoja olla luovuttamatta henkilökohtaisia terveystietojaan työnantajan käyttöön. Muistutan myös, että viranhaltijoiden ja julkisen vallan käyttäjien on noudatettava muitakin lakeja kuin väliaikaista tartuntatautilain kohtaa (joka on ristiriidassa velvoittavamman lainsäädännön kanssa). Esimerkiksi EU:n tietosuoja-asetus, jota on pidetty jopa kansallista lainsäädäntöä velvoittavampana, on toteuduttava myös hoitohenkilökunnan kohdalla. Se takaa jokaiselle yksityisyyden omiin terveystietoihin.
Suomen Perustuslaki takaa kaikille suomalaisille oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (7§) sekä työhön ja toimeentuloon (18§). Ns. Oviedon sopimuksessa Suomi on sitoutunut periaatteeseen, jossa kaikkiin henkilöön kohdistuviin lääketieteellisiin toimenpiteisiin on oltava henkilön tietoinen suostumus. Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää lääketieteellisiin toimenpiteisiin työnteon edellytyksenä.
Koska ns. koronarokotetta vastaanottaneidenkin on todettu levittävän virusta, hoitohenkilökunnan painostamiselle niihin ei ole olemassa kestäviä perusteita. Lisäksi tällainen menettely työnantajalta saattaa työpaikoilla johtaa syrjintään, luoda mielivallan kierrettä ja pahentaa hoitajapulaa entisestään. |
Avainsanat: hoitohenkilökunnan pakkorokotus, ihmisoikeudet, tietosuoja-asetus, Oviedon sopimus |