Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com
Aloitteeni lasten ns. koronarokotusten lopettamiseksiKeskiviikko 2.2.2022 klo 12:06 - Eliisa Panttila Aloitteeni LLKY:lle.
Lähetin tämän viestin laajasti tiedoksi myös kotikuntani päättäjille.
Ns. koronarokotteen jakelu lapsille lopetettava välittömästi haitallisena. Suomen lääketurvallisuuskeskus Fimea on käsitellyt 13.1.2022 mennessä 7176 koronainjektioon liittyvää haittailmoitusta, joista vakavia on 4827. Käsittelyä odottaa peräti noin 16 900 haittailmoitusta.
Vakavaksi vamma katsotaan kun on aiheutunut mm. kuolema, hengenvaara tai pysyvä vamma. Vertailun vuoksi Pandemrix-rokotteen jakaminen keskeytettiin, kun vakavia haittoja oli ilmoitettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle 253.
12-17-vuotiaiden vakavia koronarokotevaurioita on ilmoitettu Suomessa jo 139. Fimean tilastotiedon perusteella haitat ovat siis jo ylittäneet hyödyt lasten ns. koronarokotteen kohdalla - lapsille ei koronataudista ole vaaraa, mutta ns. rokotteista sitä on ilmennyt olevan. (Rokotteestahan tässä ei edes ole kyse, sillä se ei tuota immuniteettia.)
Paitsi Suomessa, myös ympäri maailmaa lapset ja nuoret ovat saaneet injektiosta vakavia haittavaikutuksia, kuten sydänlihas- ja sydänpussitulehduksia. Nämä sairaudet eivät ole normaaleja lapsilla ja nuorilla. Sydänlihas- ja sydänpussitulehduksesta jäävä arpikudos voi heikentää sydämen toimintaa loppuelämän sekä lisätä sydänkohtauksen riskiä. Yhdysvalloissa Pfizerin Comirnaty-valmistetta koskevassa lasten ja nuorten rokotetutkimuksessa lähes joka kymmenes (9,2%) tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista sai vakavia haittavaikutuksia ja 14 menehtyi 2020-2021. Lääketieteen tärkein prinsiippi on olla tuottamatta vahinkoa. Terveydenhuoltojärjestelmä ja media toimii eettisesti väärin mainostaessaan koronarokotteita turvallisiksi, vaikka niiden haittavaikutukset ovat hyvin hälyttäviä, ja pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä. Tanskassa yksi suurimmista sanomalehdistä, Ekstra Bladet, on jo pyytänyt anteeksi vääristynyttä koronauutisointiaan. He kertoivat toistaneensa hallitusta kyseenalaistamatta tietoja. Iso-Britanniassa koronarokotuksia on alettu tutkia rikoksena (World Freedom Alliance 12.1.2022).
Yhdistyneen kuningaskunnan terveys- ja turvallisuusvirasto on kerännyt covid19-rokotteen aiheuttamista vahingoista yli tuhannen tutkimuksen lähdeviitteet, jotka löytyvät mm. MKR:n sivuilta.
Lasten edun nimissä, merkittäviin tilastollisiin haittoihin sekä kiistattomaan tieteelliseen näyttöön vedoten, vaadin LLKY:ää keskeyttämään välittömästi lasten ns. koronarokotteen jakelun alueellaan.
Eliisa Panttila
kunnanvaltuutettu
LLKY:n johtokunnan jäsen (käytännössä toimin varajäsenenä)
————————————————————————
Lähteeksi alle liitän haastattelun, joka mielestäni jokaisen päättäjän ja vanhemman tulisi katsoa. Haastateltavana on tiedemies ja rokotekehittäjä Robert Malone, joka on ns. koronarokotteissa hyödynnetyn mRNA-teknologian kehittäjä. Malonen asiantuntijuus nyt käytössä olevan teknologian osalta on korkeampi kuin kenenkään asiantuntijan Suomessa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapset, rokotus, korona, rokotehaitat, LLKY |
Ensimmäinen valtuustoistuntoTiistai 29.1.2013 klo 19:30 - Eliisa Panttila Eilen oli ensimmäinen kunnanvaltuustoistuntoni. Minulle jäi myönteinen kuva tilaisuudesta, ja olin tyytyväinen istumapaikkaani kahden reippaan yhteistyökumppanin, Mäntylän Anun ja Kiviluoman Juha-Matin välissä. Otin alussa kunnanhallitusta asetettaessa puheenvuoron ja kiipesin reippaasti puhujanpönttöön esittämään seuraavan asiani: "kohdassa 7 § Kunnanhallituksen asettaminen esityslistan sivu 10, kunnanhallitukseen vaalikelpoisuuden määritelmästä, 3. kohdassa kuntalaissa todetaan, ettei kunnanhallituksessa voi toimia henkilö, joka on ”vastuullisessa tehtävässä -- liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa”. Koska kunnanhallitus päättää vuokra-asioista, on kyseenalaista että hallituksen jäsenenä on henkilö, joka toimii vuokranantajana suhteessa kuntaan. Tällaisia kytköksiä saattaa olla kunnassamme enemmänkin, ja ne on jatkossa vähintäänkin tiedostettava ja avattava tarkastelulle." Loppuaika kokouksessa lautakunta- ym.paikkojen nimeämisen jälkeen käytettiin LLKY:n ohjeistamiseen. Kunnanhallituksen esityksen mukaan haluamme liikelaitoskuntayhtymän muutettavan tavalliseksi kuntayhtymäksi. Tavoitteena olisi tasa-arvoisuus jäsenten kesken ja hallinnon keventäminen. Toisin kuin hallitus ehdotti, emme halunneet luopua Teuvalla meille tärkeistä lähipalveluista ja lääkärien ym. apuvälineistä röntgenistä, labrasta ja ultrasta. Säästöt on kohdistettava ensisijaisesti LLKY:n hallintoon eikä tekeviin käsiin. Ennen LLKY:ää Teuva järjesti sosiaali- ja terveyspalvelunsa toimivasti, joustavasti ja kustannustehokkaasti osin naapurikunnan kanssa, maan keskiarvoa edullisemmin. Nyt sama palvelutaso isossa liikelaitoskuntayhtymässä maksaa reippaasti enemmän, maan keskitasoakin enemmän. Ison rakenne on byrokraattisempi ja näin vähemmän joustava kuin pienen. Maksamme myös esitteet, bränditunnukset, jonotusautomaatit ja muut suuren systeemin jutut. Jos vielä olisi mahdollista löytää kahden tai muutaman pienen kunnan välinen yhteistyökuvio, se tulisi edullisimmaksi, ja olisi näin vielä em. kuntayhtymääkin houkuttelevampi vaihtoehto. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LLKY, kuntayhtymä, lähipalvelut |