Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com
Suomalaisten perusasiat kuntoon!Tiistai 12.2.2019 klo 20:38 - Eliisa Panttila Pääministeri Sipilä kiisti, että julkisuuteen nousseet vanhusten hoivapalvelujen vakavat epäkohdat olisivat mitenkään seurausta hallituksen tekemistä leikkauksista. Hän väitti, että hallitus ei ole leikannut kunnilta. Kuntaliiton valtionosuusasiantuntija Lehtosen mukaan pääministerin väite ei pidä paikkaansa, sillä myös tämä hallitus on leikannut peruspalvelujen valtionosuutta (Kuntalehti 29.1.19.). Kuntien vähentyvä rahoitus käy ilmi myös kuntien kirjanpidosta. Arvopohjaansa ilmentävän hallituksen toteuttama suomalaisten halpuutus on kurjistanut maatamme nopeasti. Istuva hallitus on epäonnistunut tehtävässään suomalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa. Maakunta-soten valmistelu kiihdytti epävarmuudellaan suomalaisia pieniä hoivayrityksiä myymään yrityksensä ylikansallisille jäteille, mikä on osaltaan heikentänyt vanhusten hoidon tasoa. Hallituksen toimet hallitsemattoman maahanmuuton lisäämiseksi hallitusohjelmaan kirjatun suitsimisen sijasta ovat heikentäneet merkittävästi suomalaisten lasten ja naisten asemaa ja turvallisuutta omassa kotimaassaan – ja siihen kaadettu veroraha on pois suomalaisilta lapsilta, vanhuksilta, koulutuksesta. Asiat ovat vastakkain, sillä suomalaisten veroraha on rajallista. Meillä on mahdollisuudet ja varaa kattavaan hyvinvointivaltioon vain kun se pidetään rajattuna. Yhteiskuntamme kaipaa suuria muutoksia; täydellistä huomion palauttamista oleellisimpiin asioihin ja oleellisimpiin ihmisiin: suomalaisiin lapsiin, perheisiin, eläkeläisiin, vanhuksiin ja huono-osaisimpien auttamiseen. Omaan kannattavaan maatalouteen, huoltovarmuuteen ja pienyrittäjyyteen. Suomalaisten rahan kaataminen kohteisiin, joista ei ole suomalaisille hyötyä, tai jotka ovat haitallisia, on lopetettava! Tavallisten suomalaisten maksu- ja verotaakan keventäminen on välttämätöntä, sillä sekä sietokykymme että veronmaksukykymme on ylittynyt tai ylittymässä. Jotain rajaa!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhukset, hoiva, valtionosuudet, maahanmuutto, sosiaalipolitiikka |
Tavoitteena rehellinen kuntayhteistyöPerjantai 12.10.2012 klo 11:58 - Eliisa Panttila Tavoitteena rehellinen yhteistyö Lapsista ja vanhuksista huolehtimista ei kannata erottaa toisistaan, sillä ne ovat toisiinsa sidoksissa. Arvomaailma, johon lapsena kasvaa, heijastuu myöhemmin vanhuksista huolehtimisessa. Lapset elävät kyläyhteisössä vanhojen ihmisten rinnalla, ja saavat heiltä ohjausta ja huolenpitoa. Tästä seuraa luontaisena jatkumona myös vanhuksista huolehtiminen. Lapsi joka saa kasvulleen riittävästi tukea, kehittyy empaattiseksi ja haluaa huolehtia myös vanhemmistaan. Keskitetyt lapset suurissa ryhmissään keskittävät aikuisena vanhempansa, vanhukset ja sairaat. Anu Mäntylä kirjoitti osuvasti kuntayhteistyöstä viime Tejukassa. Minäkin toivon rehellistä ja avointa yhteistyötä tuleville kuntapäättäjille. Rehtiä vuorovaikutusta, toisen kunnioittamista vaikka hän ei olisikaan samasta karsinasta. En arkaile kiittää keskustan valtuustojäseniä hyvästä yhteistyöstä ja kunnan oikeasta suunnasta. Kuntalaisen äänen on kuuluttava jatkossakin päätöksenteossa, ja kunnan sisäisen kaikkien kylien välisen yhteistyön on vahvistuttava. Kuulin ilokseni kirkonkylällekin kaivatun sitä samaa intoa ja yhdessä tekemisen meininkiä jota kylistämme löytyy. Yhteistyöllä vähennämme kateutta ja kilpailua, ja edistämme ponnisteluja kunnan yhteisen hyvän eteen. Jos usko Teuvan valoisaan tulevaisuuteen itsenäisenä kuntana on sammunut, on parempi olla tunkematta päättäjän pallille. Ja lopuksi, ajattele itse, ajattele yli rajojesi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteistyö, lapset, vanhukset, kunta |