Yhteystiedot

Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com


Suomalaisten perusasiat kuntoon!

Tiistai 12.2.2019 klo 20:38 - Eliisa Panttila

Pääministeri Sipilä kiisti, että julkisuuteen nousseet vanhusten hoivapalvelujen vakavat epäkohdat olisivat mitenkään seurausta hallituksen tekemistä leikkauksista. Hän väitti, että hallitus ei ole leikannut kunnilta. Kuntaliiton valtionosuusasiantuntija Lehtosen mukaan pääministerin väite ei pidä paikkaansa, sillä myös tämä hallitus on leikannut peruspalvelujen valtionosuutta (Kuntalehti 29.1.19.). Kuntien vähentyvä rahoitus käy ilmi myös kuntien kirjanpidosta. Arvopohjaansa ilmentävän hallituksen toteuttama suomalaisten halpuutus on kurjistanut maatamme nopeasti.

Istuva hallitus on epäonnistunut tehtävässään suomalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa. Maakunta-soten valmistelu kiihdytti epävarmuudellaan suomalaisia pieniä hoivayrityksiä myymään yrityksensä ylikansallisille jäteille, mikä on osaltaan heikentänyt vanhusten hoidon tasoa. Hallituksen toimet hallitsemattoman maahanmuuton lisäämiseksi hallitusohjelmaan kirjatun suitsimisen sijasta ovat heikentäneet merkittävästi suomalaisten lasten ja naisten asemaa ja turvallisuutta omassa kotimaassaan – ja siihen kaadettu veroraha on pois suomalaisilta lapsilta, vanhuksilta, koulutuksesta. Asiat ovat vastakkain, sillä suomalaisten veroraha on rajallista. Meillä on mahdollisuudet ja varaa kattavaan hyvinvointivaltioon vain kun se pidetään rajattuna.

Yhteiskuntamme kaipaa suuria muutoksia; täydellistä huomion palauttamista oleellisimpiin asioihin ja oleellisimpiin ihmisiin: suomalaisiin lapsiin, perheisiin, eläkeläisiin, vanhuksiin ja huono-osaisimpien auttamiseen. Omaan kannattavaan maatalouteen, huoltovarmuuteen ja pienyrittäjyyteen. Suomalaisten rahan kaataminen kohteisiin, joista ei ole suomalaisille hyötyä, tai jotka ovat haitallisia, on lopetettava!

Tavallisten suomalaisten maksu- ja verotaakan keventäminen on välttämätöntä, sillä sekä sietokykymme että veronmaksukykymme on ylittynyt tai ylittymässä. Jotain rajaa!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhukset, hoiva, valtionosuudet, maahanmuutto, sosiaalipolitiikka

Korpeaako jatkuvat taskulla kävijät?

Sunnuntai 20.1.2019 klo 15:27 - Eliisa Panttila

Sähkövero, sähkönsiirtomaksu, arvonlisävero, autovero, polttoainevero; mielipidevero…

Pakollisten menojen taakka alkaa olla jo sitä luokkaa, että siitä eivät tavalliset työssäkäyvätkään suomalaiset enää meinaa selvitä. Työssäkäyvien köyhyys lisääntyy ilmastovouhotuksen verukkeella jatkuvasti ylöspäin ruuvattujen verojen ja maksujen myötä. Aina vain hullumpia esityksiä tulee Bernerin ja kumppaneiden suunnasta. Hallituspäättäjät eivät tunnu tuntevan suomalaisten arkea.  Tai sitten he eivät palvele Suomen kansaa.

Järjestelmä näyttää olevan viritetty siten, että vaurastuminen on meille taviksille lähes mahdotonta. Valtaosalla suomalaisista lähes kaikki tulot menevät välttämättömyyksiin. Valtapuolueet ovat pitkään täyttäneet ensin omat ja kaverin taskut. Mielestäni rehellisen ja ahkeran suomalaisen pitää tulla toimeen palkallaan, eläkkeellään, yritystulollaan, ansiollaan. Elostaan pitäisi voida pikkuisen jopa nauttia työnsä vastineeksi.

Autoilijoilta kerätään moninkertaisesti tienhoitoon käytetty rahasumma, yli 8 miljardia vuonna 2017. Tästä tieverkon ylläpitoon ja kehittämiseen liikeni noin 1 miljardi, josta kehittämishankkeisiin kohdennettiin noin neljännes, ja loput perusväylänpitoon. Maaseudun autoilijoilta kerätystä rahasäkistä annettiin siis vain killinki autoilijoiden tarvitsemien teiden ylläpitoon. Ei käy oikeustajuun, ei. Tällä perustiestöllä mennä liukastellaan tänäkin talvena työmatkat, koulukuljetukset, vanhusten kotihoito, meijerikuljetukset, puukuljetukset, eläinkuljetukset yms. Kesällä kierrellään kuoppia ja kirotaan rikki menneitä renkaita.

Auttaako autoilijoiden kiusaaminen luontoa? Ei. Kehno tiestö ja kallis liikennepolttoaine muine liikkumisen veroineen ja maksuineen syö vain yrityshalut ja kansallisen kilpailukykymme. Suomessa oma auto on meille useimmille välttämättömyys, elinehto. Perussuomalaisena puolustan suomalaisten sekä teollisuutemme toimintaedellytyksiä. Haluamme sähkö- ja polttoaineverot EU:n minimitasolle, kun taas muut puolueet esittävät niihin rajuja korotuksia.

Mitä Sinä haluat veroillasi olla tukemassa? Suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia? Niin minäkin. Vanhusten ja apua tarvitsevien huolenpitoa sekä lastemme kasvua ja koulutusta? Kyllä. Sitä vastoin verorahoillani en halua olla tukemassa tuulivoiman ulkomaille valuvia yritystukia ja lastemme turvallisuutta rajusti uhkaavaa laitonta maanmuuttoa. Suomen noin 55 miljardin budjetista maahanmuuttoon palaa suomalaisten rahoja reilusti yli miljardi euroa vuodessa, ja yritystukiin noin 4 miljardia. Tavallisten suomalaisten elämää voisi huojentaa merkittävästi pienemmilläkin summilla: PS esitti valtion budjettiin eläkkeiden verotuksen keventämistä 50 miljoonalla – ei käynyt hallitukselle – sekä pienituloisille lapsiperheille suunnatun lapsivähennyksen palauttamista 70 miljoonalla – mikä ei käynyt edes vasemmistolle.

Perussuomalaiset eroaa kaikista muista puolueista käsityksessä siitä, mitkä ovat julkisen vallat tehtävät – meidän mielestämme se on huolehtia suomalaisista. Elämän edellytyksistä, kuten tiestö, terveys, turvallisuus. Suomen budjetti on aivan mahdollista tasapainottaa nykyisen jatkuvan alijäämän tekemisen eli velkaantumisen sijaan, kun suomalaisilta kerätyt varat sijoitetaan viisaasti ensisijaisesti suomalaisten hyväksi. Nyt vallassa olevalta hallitukselta puuttuu halu tehdä se. Minulle riittää jo suomalaisten rahojen haaskaaminen ja Suomen polkumyynti!

Eliisa Panttila, Teuva

eduskuntavaaliehdokas (ps)

Kirjoitus julkaistu mm. maakuntalehti Ilkassa 14.1.2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verotus, autovero, tienhoito, julkisen vallan tehtävät, maaseutu, elinvoima maahanmuutto

KUNTALAISTEN VAPAA TIEDONSAANTI TÄRKEÄÄ PERUSSUOMALAISILLE

Perjantai 23.11.2018 klo 5:54 - Eliisa Panttila

Julkaistu Tejukassa 22.11.2018

Teuvan Perussuomalaiset ry lahjoitti kotikuntamme kirjastoon Hege Storhaugin menestyksekkään tietokirjan Islam, yhdestoista vitsaus. Idea tähän tuli kuntalaiselta, joka halusi lainata keväällä Teuvan kirjastosta kirjan, jota ei täällä ollut, ja se tilattiin hänelle Isonkyrön kirjastosta asti. Haluamme, että kuntalaisilla on mahdollisuus saada syventävää tietoa niistäkin suomalaisia koskettavista ajankohtaisista asioista, joista valtamedia ei halua kertoa. Siksi lahjoitamme kirjan kirjastoomme toivoen sen kiertävän ahkerasti aikuisten käsissä.

Norjalainen kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti Hege Storhaug tarkastelee teoksessaan EU:n harjoittaman pakolaispolitiikan kautta rajusti levinneen islamin ilmenemistä pohjoismaisissa yhteiskunnissa sekä Euroopassa. Storhaugille tuttu nuori sunnimuslimityttö kehotti häntä kirjoittamaan tämän kirjan, joka kuvaa käytännönläheisesti aggressiivisin ottein leviävän uskontojärjestelmän mukanaan tuomista vaikutuksista kansalaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden elämässä. Storhaug on asunut Pakistanissa kaksi vuotta sekä tutkinut aihepiiriä eri maissa. Hän toimii Human Rights Service - järjestön tiedottajana. Ilmestyessään vuonna 2015 Storhaugin kirja oli Norjan suurimpia bestsellereitä, vaikka valtamedia jätti sen suurimmaksi osaksi huomiotta. Kirja yritettiin ja yritetään edelleen häivyttää vaikenemalla.

Suomessakaan Storhaugin kirjan keväällä ilmestynyt suomennos ei ole saanut huomiota valtamediassa, johtuen valtamedian maahanmuuttokeskustelua vaientavasta vastakkaisesta agendasta. Valitettavasti vallitsevaa meilläkin on asiallisen ja tietoon perustuvan näkökulman vähäisyys tunnepitoisessa ja usein vääristyneessä julkisessa keskustelussa. Tästä syystä Perussuomalaisten herättelemä ja ylläpitämä keskustelu on erityisen tärkeää. Eurobarometrin mukaan turvallisuus ja maahanmuutto ovat kuitenkin eurooppalaisille tärkeämpiä teemoja kuin ilmastonmuutos, vaikka Yle vastoin totuutta toisin väitti. Yle kyhäilee kokoon tarkoitushakuisesti sadoittain ilmastoalarmistisia ”uutisia” pyrkien kääntämään huomion pois maahanmuuton räikeistä ongelmista – joista uutisointi on usein valitettavan peittelevää ja harhaanjohtavaa.

Hyviä lukuhetkiä huovan lämmössä vuoden pimeimpään aikaan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto, Hege Storhaug, Islam, yhdestoista vitsaus, Teuvan kirjasto