Yhteystiedot

Eliisa Panttila
puh: 050-570 8243
eliisa.panttila(at)gmail.com


Korpeaako jatkuvat taskulla kävijät?

Sunnuntai 20.1.2019 klo 15:27 - Eliisa Panttila

Sähkövero, sähkönsiirtomaksu, arvonlisävero, autovero, polttoainevero; mielipidevero…

Pakollisten menojen taakka alkaa olla jo sitä luokkaa, että siitä eivät tavalliset työssäkäyvätkään suomalaiset enää meinaa selvitä. Työssäkäyvien köyhyys lisääntyy ilmastovouhotuksen verukkeella jatkuvasti ylöspäin ruuvattujen verojen ja maksujen myötä. Aina vain hullumpia esityksiä tulee Bernerin ja kumppaneiden suunnasta. Hallituspäättäjät eivät tunnu tuntevan suomalaisten arkea.  Tai sitten he eivät palvele Suomen kansaa.

Järjestelmä näyttää olevan viritetty siten, että vaurastuminen on meille taviksille lähes mahdotonta. Valtaosalla suomalaisista lähes kaikki tulot menevät välttämättömyyksiin. Valtapuolueet ovat pitkään täyttäneet ensin omat ja kaverin taskut. Mielestäni rehellisen ja ahkeran suomalaisen pitää tulla toimeen palkallaan, eläkkeellään, yritystulollaan, ansiollaan. Elostaan pitäisi voida pikkuisen jopa nauttia työnsä vastineeksi.

Autoilijoilta kerätään moninkertaisesti tienhoitoon käytetty rahasumma, yli 8 miljardia vuonna 2017. Tästä tieverkon ylläpitoon ja kehittämiseen liikeni noin 1 miljardi, josta kehittämishankkeisiin kohdennettiin noin neljännes, ja loput perusväylänpitoon. Maaseudun autoilijoilta kerätystä rahasäkistä annettiin siis vain killinki autoilijoiden tarvitsemien teiden ylläpitoon. Ei käy oikeustajuun, ei. Tällä perustiestöllä mennä liukastellaan tänäkin talvena työmatkat, koulukuljetukset, vanhusten kotihoito, meijerikuljetukset, puukuljetukset, eläinkuljetukset yms. Kesällä kierrellään kuoppia ja kirotaan rikki menneitä renkaita.

Auttaako autoilijoiden kiusaaminen luontoa? Ei. Kehno tiestö ja kallis liikennepolttoaine muine liikkumisen veroineen ja maksuineen syö vain yrityshalut ja kansallisen kilpailukykymme. Suomessa oma auto on meille useimmille välttämättömyys, elinehto. Perussuomalaisena puolustan suomalaisten sekä teollisuutemme toimintaedellytyksiä. Haluamme sähkö- ja polttoaineverot EU:n minimitasolle, kun taas muut puolueet esittävät niihin rajuja korotuksia.

Mitä Sinä haluat veroillasi olla tukemassa? Suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia? Niin minäkin. Vanhusten ja apua tarvitsevien huolenpitoa sekä lastemme kasvua ja koulutusta? Kyllä. Sitä vastoin verorahoillani en halua olla tukemassa tuulivoiman ulkomaille valuvia yritystukia ja lastemme turvallisuutta rajusti uhkaavaa laitonta maanmuuttoa. Suomen noin 55 miljardin budjetista maahanmuuttoon palaa suomalaisten rahoja reilusti yli miljardi euroa vuodessa, ja yritystukiin noin 4 miljardia. Tavallisten suomalaisten elämää voisi huojentaa merkittävästi pienemmilläkin summilla: PS esitti valtion budjettiin eläkkeiden verotuksen keventämistä 50 miljoonalla – ei käynyt hallitukselle – sekä pienituloisille lapsiperheille suunnatun lapsivähennyksen palauttamista 70 miljoonalla – mikä ei käynyt edes vasemmistolle.

Perussuomalaiset eroaa kaikista muista puolueista käsityksessä siitä, mitkä ovat julkisen vallat tehtävät – meidän mielestämme se on huolehtia suomalaisista. Elämän edellytyksistä, kuten tiestö, terveys, turvallisuus. Suomen budjetti on aivan mahdollista tasapainottaa nykyisen jatkuvan alijäämän tekemisen eli velkaantumisen sijaan, kun suomalaisilta kerätyt varat sijoitetaan viisaasti ensisijaisesti suomalaisten hyväksi. Nyt vallassa olevalta hallitukselta puuttuu halu tehdä se. Minulle riittää jo suomalaisten rahojen haaskaaminen ja Suomen polkumyynti!

Eliisa Panttila, Teuva

eduskuntavaaliehdokas (ps)

Kirjoitus julkaistu mm. maakuntalehti Ilkassa 14.1.2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verotus, autovero, tienhoito, julkisen vallan tehtävät, maaseutu, elinvoima maahanmuutto

Teuvan Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenvuorot kunnanvaltuuston kokouksessa 4.6.2018

Keskiviikko 1.8.2018 klo 0:21 - Eliisa Panttila

Aloitteista

Yhdyskuntarakennevaliokunnassa ollaan läpiviemässä yksityisteiden hoitokuntiin siirtymistä. Kannusteena hoitokuntien toiminnalle kunta huolehtii teiden talvikunnossapidosta. Teuvan Perussuomalaisten valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että aloite numero 12 toteutuu yksityisteiden talvihoidon järjestämisessä. Eli kunta huolehtii tien talvikunnossapidosta, mikäli tien varrella asuu yksikin kuntalainen vakituisesti. Perusteluna on kuntalaisten tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu. Kustannus on kunnalle vähäinen, mutta kuntalaiselle merkittävä elämänlaatuun talvisin vaikuttava asia - ja nämäkin kuntalaiset maksavat kiinteistöveroa.


Teak ja osakemyyntivoitto

Perussuomalaisten valtuustoryhmä kiittää valtuutettu Leppäniemeä tarkkaavaisuudesta ja Teak-asioiden esille nostamisesta. Talousarviossa konsernitilinpäätöksen liitetiedoissa sivulla 106 Teakin saama osakemyyntivoitto viime vuodelta on lähes 900 000 euroa. Perussuomalaiset edellyttää, että Teuvan kunnanvaltuusto osoittaa määrätietoista päätöksentekokykyä, ja huolehtii, että Teakin saama myyntivoitto käytetään Teakin perusajatuksen mukaiseen toisen asteen koulutuksen kehittämiseen. Myyntivoiton on edistettävä Kunnanvaltuuston määrittelemää kuntastrategiaa ja Teuvan kunnan etua. Osakemyyntivoittovarojen käyttöön on oltava suunnitelma, joka on myös jälkeen päin todennettavissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tienhoitokunnat, teak, osakemyyntivoitto